Rautavaaran leipurin ammatti kulkee suvussa

jaska2.jpg

Piti olla vuosi, on mennyt viisitoista

"Leipurin työssä näkee heti, että mitä sitä on osannut tehdä."

 

Jaakko Kärki on leipuri jo ainakin toisessa polvessa. Alunperin ei ollut tosin tarkoitus, mutta niin siinä vain kävi, että mies solahti isäinsä jalanjälkiin.

"Isä oli ollut 7 vuotta leipomoalalla, kun perusti tämän yrityksen vuonna 1990. Minä tulin tähän ensimmäisen kerran kesätöihin 2002-2003. Ja sitten velipoikaa myyntihommissa tuuraamaan joulukuussa 2004. Piti olla vuosi. Ja se vuosi on menossa edelleen", Kärki nauraa.

"Olin myyntihommissa aluksi, mutta sen jälkeen oonkin kyllä sitten tehnyt ihan laidasta laitaan. Ja sitten 2015 alettiin miettiä, että alkaisinko tähän yrittäjäksi. 2017 sitten aloin."

 

Kotimaisista raaka-aineista 

Nykyään Kärjen työpäivät kuluvat muun työn ohessa pitkälti suunnitellessa tulevaa.

"Yrityksen kehittämistä ja muun muassa tuotantotapojen muutosta. Se onkin oikeastaan nyt ollut viimesen vuoden agendana, saada tuotantotapoja kehittämällä aikaan ajansäästöä", hän sanoo.

Eikä suunnittelu ole ollut ihan turhaa, jos lukuja katsoo: Rautavaaran leipomon liikevaihto on kasvanut kolmen viimeisen vuoden aikana 20 prosentin vuosivauhtia. Kovasta vauhdista huolimatta suunnitelmat on onnistuttu viemään läpi hyvässä yhteishengessä myös henkilöstön kanssa.

Yksi Rautavaaran leipomon periaatteista on se, että valmistettiinpa mitä tahansa, maun on oltava kohdallaan.

"Sen opin sain jo kotoa. Ruuan pitää olla hyvää. Me maistetaan omia tuotoksiamme täällä, ja jos ne eivät toimi, niitä ei kelpuuteta myyntiin."

Rautavaaran leipomo on saanut luvan käyttää tuotteissaan Hyvää Suomesta Joutsen-lippua, joka kertoo asiakkaille tuotteiden kotimaisuusasteen olevan yli 75 %. Ja Rautavaaralla se on enemmänkin, Kärki sanoo.

"Kaikissa tuotteissamme käytetyt jauhot ovat kotimaisia, ne on tulleet meille Liperin myllystä vuodesta 2007 saakka. Samoin kotimaista ovat muun muassa kaikki käyttämämme liha, kananmunat ja maito."

 

"Meillä on tosi hyvä jengi" 

Leipomossa työskentelee monta työntekijää, jotka ovat olleet talossa yrittäjää itseään kauemmin. Tällä hetkellä Rautavaaran leipomo työllistää vakituisesti yrittäjän itsensä lisäksi kahdeksan henkeä, osa-aikaisia palveluksessa on neljä.

"Olen viihtynyt yrittäjänä, kun olen päässyt kehittämään yritystä eteenpäin omien arvojeni mukaan. Ja hienoa on ollut, että työporukka on ymmärtänyt sen ja muuttanut työtapojaan mukana", Kärki miettii.

"Tosi hyvä jengi meillä tässä nyt on kasassa."

Hänen mukaansa "kaikki osaavat liki kaikkea", joka on pienelle leipomolle ensiarvoisen tärkeää. Toisaalta leipomon pieni koko antaa mahdollisuuksia esimerkiksi tuotekehitykselle.

"Me on voitu kokeilla uusiakin juttuja ilman, että meidän tuotanto siitä kärsii. Isoissa leipomoissa se on hankalampaa, kun kaikki on aikataulutettu tarkasti ja väleihin ei mahdu."

 

Oikea valinta

Markkinointimerkonomiksi valmistunut Jaakko Kärki on muuntunut leipuriksi pitkän kypsyttelyn seurauksena. Valinta tuntuu yhä oikealta.

"Mukava tänne on aina aamulla tulla. Ja silloinkin, jos itsellä on jotain muuta, voin luottaa täysin siihen, että työntekijät kyllä hanskaavat hommat. Parasta leipurin työssä on käsillään tekeminen. Ja se, että ne kättensä työn tulokset näkee valmiina melko pian. Että mitä sitä on osannut tehdä", Kärki nauraa.

Leipurin päivät alkavat varhain. Tuotantopäivinä hän pyrkii olemaan työpaikalla puoli kuuden aikaan. Sitä ennen on otettu kotona aamupalaa ja käytetty koiraa korttelin verran.

"Sitten höyrykoneet päälle, kylmiöstä tuotteet kohotushuoneeseen, uunit päälle, paistamista, pakkaamista, munkinpaistoa, leivänlyöntiä… paistamista, lisää pakkaamista. Ja sitten vähän paistamista", mies virnuilee.

Tulevaisuuteen Kärki joukkoineen katselee hyvillä mielin.

"Uskon, että meidän tuotteille on kysyntää jatkossakin."

© Rautavaaran Leipomo 2019